Eurooppalaisuuteen pohjautuvat kulttuurit juhlivat kaikki poissaoleville vainajille omistettua päivää. Euroopassa juhlan alkuperä on kelttiläinen: Samhain, joka muunnettiin aikojen kuluessa sopivasti kristityksi vainajien päiväksi, Suomessa pyhäinmiesten päiväksi.
Atlantin toisella puolen siitä syntyi melkeinpä Disney-versio, Halloween. Iso muunnos tehtiin myös Meksikossa, jossa espanjalaiset valloittajat siirsivät alkuperäisen kuolleiden kuukauden elokuulta loka-marraskuun vaihteeseen, jotta se sopisi katoliseen kalenteriin. Juhlien luonne ja tavat vaihtelevat kulttuurista toiseen haudanvakavasta riehakkaaseen, mutta kaikissa teema on sama: poismenneiden muiston vaaliminen.
Me Irlannin ystävät juhlimme oman luterilaisen pyhäinmiestenpäivän rinnalla Samhainia, alkuperäistä kelttiläistä juhlaa. Sen aikana avautuu yhteys tämänpuolisen ja tuonpuolisen välille, ainakin traditiossa.
Tule siis mukaan Thirsty Scholariin, Fabianinkadun Kaisaniemen puoleiseen päähän, lauantaina 31.10. kello 18 alkaen. Emme voi varmaksi luvata tuonpuoleisen porttien aukeavan, mutta kiinnostavaa ohjelmaa, hyvää seuraa, maistuvia juomia ja purtavaa lupaamme kyllä! Tule mukaan!
Lue lisää Samhainista täältä.
Uusimmat kommentit