Samhain

Suomeenkin rantautunut Halloween ei ole alunperin amerikkalainen keksintö, eikä kurpitsalyhtyäkään tehty alunperin kurpitsasta, vaan lantusta tai nauriista. Niitä vaan ei ollut Ameriikan mantereella yhtä helposti saatavilla kuin kurpitsoita – sitä paitsi kurpitsa on toki näyttävämmän näköinen kuin nauris. Amerikkalais-kansainvälistyneen juhlan juuret ovat tanakasti kelttiläisessä perinteessä.

Halloween sai alkunsa noin 3000 vuotta sitten. Pyhäinpäivän aatto oli muinaisten kelttiläisten sadonkorjuujuhla, kaikkien pyhien ilta “All Hallow’s Eve”. Kuluneen vuoden aikana kuolleiden ihmisten sielujen uskottiin siirtyvän Pyhäinpäivän aattona joko taivaaseen tai manalaan.

Keltit pukeutuivat naamiaisasuihin ja naamioihin, jotta kuolleiden sielut todella lähtisivät elävien maailmasta. Juhla kulkeutui irlantilaisten ja skotlantilaisten siirtolaisten mukana Yhdysvaltoihin 1800-luvulla ja maallistui.

Kurpitsalyhdyn juuret taas ovat Irlantilaisessa kansantarinassa, joka kertoo Jack-nimisestä pahamaineisesta juoppolallista. Jackia ei huolittu taivaaseen – sen paremmin kuin manalaankaan – hänen ahneutensa ja umpikieron luonteensa vuoksi. Jack huijasi paholaista, jotta tämä ei saattaisi häntä kiusauksiin. Lopulta Jack sai paholaiselta hehkuvan hiilen ja työnsi sen nauriiseen. Tarun mukaan Jack kiertää yhä lyhtynsä kanssa etsimässä lepopaikkaa levottomalle sielulleen. Jack ilmestyi aina Halloweenin aikoihin, joten Jack O’Lantern -lyhdystä on tullut Halloween-juhlan symboli ja tavaramerkki.

 

 

Samhain (Halloween)

Pyhäinpäivän aatto 31. lokakuuta, Halloween (All Hallows Even), on nykyisin leimautunut lähinnä amerikkalaiseksi lastenjuhlaksi, jonka olennainen osa on “trick or treat” / “karkki vai kepponen” – perinne eli lasten kiertely talosta taloon vaatimassa “lunnaita vahingonteon uhalla”. Se on Suomessa tullut tutuksi elokuvien ja oivallisesti esim. Aku Ankka -lehden välityksellä. Juhlan luonteeseen kuuluu asustaminen maahiseksi, noidaksi tai ylipäätään joksikin supranormaaliksi olennoksi.
Kristillisen kirkon Halloweeniksi muovaaman juhlan alkuperä on kuitenkin kaukaisessa kelttiläisessä menneisyydessä, ja sen iirinkielinen nimitys on Samhain, joka tarkoittaa myös marraskuuta kokonaisuudessaan.

Kelttien vuosi jakaantuu kolmen kuukauden jaksoihin ja jokaisessa taitekohdassa kokoonnuttiin yhteen suorittamaan uskollisia rituaaleja: varmistamaan uuden vuodenajan onnistumista. Vuodenaikajuhlat olivat suuria kansantapahtumia, koska “virallisten” osioiden jälkeen oli tarjolla monenlaista huvia ja juhlintaa, markkinoita, hevoskilpaluja, pelejä, soittoa ja laulua.

Samhain oli juhlista tärkein, koska se kelttiläisessä kalenterissa aloitti uuden vuoden. Samhainin aikaan muutoinkin jatkuvasti läsnäoleva Toinen Maailma avautui kuolevaisten näkyville ja kaikki sen voimat – niin jumalalliset kuin demonisetkin – olivat erikoisen vaarallisina ja tehokkaina liikkeellä ihmisten parissa. Erityisesti Samhainin aattoa seurannut yö oli pelottavan täynnä erilaisia henkiä, jotka varomattomasti kohdeltuina saattoivat aiheuttaa monenlaista vahinkoa.

Varhaisissa irlantilaisissa tarinoissa merkittävimmät myyttiset tai mytologiaan liittyvät sekä rituaaliset tapahtumat sijoitettiin Samhain-juhlan aikaan, mikä johtui kyseisen ajankohdan luonteesta kahta erilaista temporaalista periodia erottavana taitekohtana. Samhain edusti kelttiläisen ohella monista muistakin kulttuureista tunnettua “irrallista” aikaa: se oli oikeastaan “aika ajan ulkopuolella”; väliaikainen paluu myyttiseen tai alkuaikaan, jolloin siis supranormaalit tai suorastaan kaaoksen voimat koettiin erityisen akuutisti läsnäoleviksi.

Ihmiset pyrkivät luonnollisesti suojaamaan valloillaan olevia vihamielisiä voimia vastaan, ja Samhain olikin pitkään divinaation ja maagisten käytänteiden juhlia, jolloin tuotiin vainajille ruokauhreja ja suoritettiin monenlaisia lepytysriittejä.

Voidaankin sanoa, että vaikka kirkko on muuttanut juhlan nimen ja pyrkinyt laimentamaan sen luonteen oman mielensä mukaiseksi, se ei ole pystynyt kitkemään Halloweenista Samhain merkityssisältöä, joka helposti paljastuu nykyjuhlan keskeisestä ilmiasusta naamioineen ja “ruokauhreineen”.

Matti Y. Karjala (Alkuperäinen teksti on julkaistu seuran Turun osaston sivuilla ja siirretty sivuston lopettamisen jälkeen tänne seuran sivuille.)