Teksti: Börje Tihlman (1934 – 2003)
Yli 200 vuotta sitten Irlanti koki erään monista murhenäytelmistään. Vuoden 1798 suuressa kapinassa kuoli 30 000 ihmistä – miehiä, naisia ja lapsia. Heikosti varustetut irlantilaiset taistelivat Englannin punatakkisia joukkoja vastaan – kuten amerikkalaiset olivat tehneet verraten hiljattain. Vuoden 1798 suuri kapina tunnetaan yksinkertaisesti nimellä “The Rebellion”.
Eräs murhenäytelmään liittynyt henkilö kuoli Porvoossa 1825. Hän oli kuuro ja osittain halvaantunut 66-vuotias, joka lisäksi oli menettänyt puhekykynsä. Pitkä ja laiha vanhus, joka kantoi kirjoitustaulua, jolle hän saattoi raapustaa tiedotuksiaan, oli nimeltään Johan Anders Jägerhorn.
Irlanti oli alkuaan itsenäinen maa, jota hallitsivat kotimaiset, kelttiläistä sukua olevat paikalliskuninkaat. Englanti otti saaren haltuunsa 1100-luvulla. Nyt seurasivat vuosisatoja kestäneet taloudelliset ja uskonnolliset vastakohtaisuudet. 1690-luvulta peräisin olleet ns. rangaistuslait (penal laws) olivat riistäneet katolisilta irlantilaisilta useimmat kansalaisoikeudet. Kolme neljäsosaa saaren maasta oli siirtynyt englantilaisten käsiin. 1700-luvun viimeisille vuosikymmenille olivat kaikkialla ominaisia sekä valistusfilosofia että vallankumoukselliset liikkeet. Suomalaisen Johan Anders Jägerhornin kohtaloksi tuli osallistua sekä Irlannin että Suomen vapautumispyrkimyksiin.
Johan Anders Jägerhorn syntyi Helsingin Pitäjän Tuomarinkylän kartanossa 8. 4. 1757. (Tilan nykyinen pääärakennus, helsinkiläisten suosittu ulkoilukohde, on kuitenkin 1790-luvulta.) Hänen isänsä oli Uudenmaan rakuunarykmentin alikapteeni Fredrik Anders Jägerhorn af Spurila ja tämän vaimo Ulrika Sofia Brunow. Kymmenen vuotta myöhemmin isä osti Näsen säteritilan Pernajasta. Suvulla oli vahvat sotilaalliset perinteet, ja jo 14 vuoden ikäisenä Johan Anders nimitettiin Uudenmaan ja Hämeenlinnan rakuunarykmentin Porvoon komppanian korpraaliksi. Ansioluettelossaan hän myöhemmin mainitsi jo 15-vuotiaana osallistuneensa “Suomen vallankumoukseen”, jolla hän ehkä tarkoitti esimiehensä Sprengtportenin joukonsiirtoja Kustaa III:n vallankaappauksen yhteydessä.
Jägerhornin elämäkerran kirjoittaja Bruno Lesch näki asian seuraavasti: “Paljon siitä, joka antoi hänen elämälleen sisältöä ja ylevyyttä, on nähtävästi löydettävissä viisitoistavuotiaan tunnelmista vuonna seitsemänkymmentäkaksi”. Jägerhornin uran virstanpylväät ovat sotilaallisia: Karjalan rakuunarykmentin kornetti 1775, lyhyehkö opiskelu Berliinin sotilasakatemiassa 1779, Uudenmaan rakuunarykmentin luutnantti 1781, kapteeni armeijassa 1782, Suomen ylipäällikön Possen adjutantti, rykmentin kapteeni, majuri armeijassa ja yliadjutantti 1787. Vuonna 1783 Jägerhorn oli avioitunut everstintyttären Ulrika Blomcreutzin kanssa.
Valtioneuvos J.A. Ehrenström – Engelin työtoveri uuden Helsingin rakentajana – luonnehti vanhuutensa päivinä nuoruudenystäväänsä Jägerhornia seuraavasti: “Ihmiskunnan yleinen jalostuminen, rohkeimmat ja mittavimmat uudistussuunnitelmat, välineet todellisen isänmaallisen hengen löytämiseksi ja vaalimiseksi – nämä olivat jatkuvasti hänen pohdinnoissaan ja puheissaan. Hänen käytöksessään yhdistyivät ankara siveellisyys ja järkkymätön vakavuus, ja siksi häntä kohtaan tunnettiin rajatonta luottamusta”.
Kuolemaantuomittuna maanpaossa
Kustaa III oli Jägerhornin ihanne, Yrjö Maunu Sprengtporten hänen varhainen esimiehensä ja esikuvansa. Sprengtportenin lannistumattomana haaveena oli itsenäinen Suomi. Tämä unelma vei hänet Eurooppaan ja 1786 Venäjän palvelukseen.
Kustaa III:n onnettoman Venäjän sodan aikana Jägerhorn oli mukana laatimassa ns. Liikkalan noottia. Elokuussa 1788 keisarinna Katariina otti Pietarissa vastaan rintamalinjan ylittäneen Jägerhornin, joka edusti Sippolassa kokoontuneen Liikkalan upseeriryhmää. Pyrittiin “ikuiseen rauhaan ja naapurisopuun”, mutta myös siihen, että Venäjä palauttaisi vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhassa saamansa alueet (Käkisalmen läänin ja Viipurin ympäristöineen). Mutta Jägerhorn esitteli lisäksi keisarinnalle omaa itsenäisyysohjelmaansa. Suomelle olisi annettava oma valtiosääntö ja suomalaisten tulla vain “itsestään riippuvaisiksi”. Näihin suunnitelmiin suhtauduttiin kuitenkin viileästi.
Samanaikaisesti Anjalassa syntyi salaliitto, jossa 111 upseeria Sprengtportenin ja Jägerhornin johdattelemina yhtyi Liikkalan noottiin ja rauhanpyrkimyksiin. Itsenäisyyttä ja rauhaa tavoittelevat intoilijat olivat uskoneet suunnitelmansa yleiseen hyväksyntään. Tässä he erehtyivät. Yleinen mielipide suuntautui silloin – ja paljon myöhemminkin – Ruotsista irtautumista vastaan. Kustaa III johti Anjalan liittolaisia koskevaa jälkiselvittelyä verraten lempeästi. Vain yhdeksän kuolemantuomiota julistettiin, ja vain yksi (eversti Hästeskon) pantiin täytäntöön. Kuolemaantuomittuihin kuului Jägerhorn, joka jo oli siirtynyt venäläisten palvelukseen. Häneltä tuomittiin 1789 henki, omaisuus ja aateluus.
Rauhanteon jälkeen Jägerhornille myönnettiin venäläisen everstiluutnantin eläke. Hän ei kuitenkaan viihtynyt Venäjällä, ja 1792 löydämme hänet Saksasta. Hän asui maanviljelijänä Hampurin Reinbeckin esikaupungissa. Siellä hän kuului erääseen poliittisten pakolaisten piiriin, jolla oli erityisen hyvät suhteet Ranskaan. Ranskan lähettiläs Reinhard kuvasi Pariisiin lähettämässään viestissä Jägerhornia näin: “Sotataito on hänen intohimonsa. Hän oli ryhtynyt toimenpiteisiin siirtyäkseen espanjalaisten palvelukseen, kun Irlannin tapahtumat tarjosivat hänelle tilaisuuden lempialueellaan palvella vapauden asiaa”.
Irlannin tapahtumat” pohjautuivat jo mainittuun, syntyperäiseen katoliseen väestöön kohdistettuun sortoon sekä hillittömään poliittiseen korruptioon. Maan taloudessa Englannin edut olivat aina päällimmäisinä, jolloin myös maan protestanttinen omistajaluokka joutui kärsimään. Protestanttisen asianajajan Wolfe Tonen “United Irishmen” oli reformiseura, jonka pyrkimyksenä oli aikaansaada yksimielisyys ja sopu irlannin eri väestöryhmien kesken. Seuran sotilaallinen johtaja oli Leinsterin herttuan poika, lordi Edward Fitzgerald, joka kuului erääseen Irlannin ylhäisimpään ja rikkaimpaan sukuun. Ranskassa oleskellessaan hänessä olivat heränneet voimakkaat tasavaltalaissympatiat – ja tästä johtuen ero Englannin armaijasta oli edessä. Hampurissa hän ja hänen puolisonsa Pamela (Orleansin herttuan tytär) olivat kuuluneet samaan piiriin kuin Jägerhorn.
Salaisena agenttina
Hampuri oli vehkeilyjen keskuspaikka, ja ne johtivat joulukuussa 1796 ranskalaisten maihinnousuun Bantry Bayssa Irlannin etelärannikolla. Maihinnousu epäonnistui, ja tämän jälkeen kapinoitsijat pyrkivät välttämään kaikki suorat yhteydet ranskalaisiin liittolaisiinsa. Nyt tarvittiin Johan Anders Jägerhornia. Hän lähti huhtikuussa 1797 Hampurista ranskalaisten intressien salaisena agenttina. Suomalaista vapausintoilijaa ja optimistia pidettiin sopivana välikätenä tilanteessa, jossa kaikki epäilivät kaikkia. Lontoossa hän tapasi lordi Edwardin, joka saattoi ilmoittaa ranskalaisille, että irlantilaiset olivat valmiit vapaustaisteluun – mutta ranskalaisten apua tarvittiin.
Toukokuussa 1798 “United Irishmen” kohotti kapinalippunsa kaikkialla Irlannissa. Lordi Edward vangittiin ja kuoli jo kesäkuussa. Hajanaiset kapinallisjoukot kohtasivat ylivoimaisia sotilasjoukkoja. Kun huonosti johdettu ranskalaisten maihinnousu toteutui Killala Bayssa elokuussa, oli kapina jo kukistettu. Wolfe Tone hirtettiin marraskuussa. Kapina vaati suunnattomia uhreja, mutta itse asiassa se johti vain siihen, että Irlanti 1801 Act of Unionilla yhdistettiin Isoon-Britanniaan. Nyt syntyi “Yhdistynyt Kuningaskunta” kiistapesäkkeeksi, joka vielä 200 vuotta myöhemmin on osa Irlannin jaetun saaren arkea.
Vankina Towerissa
Optimistinen vehkeilijämme lähti keväällä 1799 melko varomattomasti Englantiin, tosin tällä kerralla liikeasioita mielessään. Jo Thamesin alajuoksun Gravesendissä Jägerhorn pidätettiin, sillä englantilaiset olivat päässeet selville hänen osuudestaan tapahtumiin. Hän joutui nyt viettämään kaksi vuotta vankina Lontoon Towerissa, ilman varsinaista tuomiota, eräänlaisessa tutkintavankeudessa. Hänen vankeusajastaan tiedämme, että hänelle sallittiin päivittäinen ulkoilmakävely, ja että hän puuhaili erään keksintönsä parissa. Parannettu höyrykone tai ikiliikkuja? Molemmista on maininnat arkistoissa.
Vasta marraskuussa 1801 vapautui “baron de Jagerhorn Spurila” vankilasta. Vietettyään muutaman vuoden Hampurissa ja Holsteinissa hän palasi 1808 synnyinmaahansa. Venäjä oli voittanut Suomen sodan ja Jägerhorn sai jälleen olla mukana Suomen tulevaisuuden suunnittelussa. Keisari Aleksanteri, jonka Jägerhorn tapasi jo Saksassa, omaksui ilmeisesti Jägerhornin ehdotuksesta tittelin “Suomen suuriruhtinas”. Hän palautti Jägerhornin aatelisarvon.
Itsenäisyyden esi-isänä
Porvoon valtiopäivien osallistujana 1809 Jägerhornin merkitys Suomen uuden hallinnon muokkaajana oli merkittävä. Historiantutkija Danielson-Kalmari on korostanut, että Jägerhorn ensimmäisenä esitti ajatuksen hallitsijanvakuutuksesta, jossa tsaari-suuriruhtinas vannoi ylläpitävänsä Suomen vanhat lait ja säännökset. Suomalaisten itsehallinto, autonomia, oli näin pohjana seuraavan vuosisadan itsenäisyydelle. Johan Anders Jägerhorn oli eras itsenäisyytemme esi-isä.
Seuraavina vuosina Jägerhornin tähti himmeni. Hänellä oli monta ajatusta ja projektia maamme hallinnon kehittämiseksi. Ne jäivät kuitenkin toteuttamatta. Vaikka hän kuului vuonna 1809 asetettuun Suomen komiteaan Pietarissa, hän ei liene ottanut osaa sen työhön. Myös “loistava Armfelt” luki Jägerhornin vastustajiensa joukkoon.
Jägerhorn vietti viimeiset vuotensa Porvoossa . Hän asui aivan vastapäätä vanhaa siltaa Jokikadun ja Siltamäen länsikulmassa, vielä tänäänkin melko hyväkuntoisessa puutalossa. Jägerhorn kuoli 6. 3. 1825. Hänen leskensä kuoli viisi vuotta myöhemmin. Pariskunnan tyttäret olivat kuolleet jo lapsina.
Kun Suomessa virallisella vierailulla ollut itsenäisen Irlannin Tasavallan ministeri Desmond O’Malley vuonna 1981 paljasti Finnish-Irish Societyn toimesta aikaansaadun Jägerhornin muistolaatan Jokikadun talon seinässä, hän lausui: “Jos tämän talon asukas kerran uhrasi kaksi vuotta elämästään joutuessaan vangiksi Irlannin vapauden puolesta, hän totisesti on muistolaatan arvoinen”. Mutta Jägerhornin muisto ansaitsee kunnioitusta myös hänen kotimaassaan, jonka itsenäisyyttä hän merkittävällä tavalla ennakoi.
Summary
In this article Börje Thilman,1934-2003, honorary Consul General of Ireland, outlines the life of Finnish soldier and patriot Johan Anders Jägerhorn (1757 – 1825). As a participant in an officers’ plot in 1788, Jägerhorn advocated sovereignty for Finland. Condemned to death by the Swedes, he was exiled to Germany. In Hamburg he befriended Lord Edward Fitzgerald and acted as an intermediary between the Irish and the French before the rebellion of 1798. After two years’ imprisonment in the Tower of London, he returned to Finland and was instrumental in shaping the constitution of newly autonomous Finland. He was thus one of the historical originators of Finnish independence. In 1981, Minister Desmond O’Malley unveiled a commemorative plaque adorning Jägerhorn’s house in Porvoo.
Uusimmat kommentit