Pääsiäisviikko 85 vuotta sitten muutti kaiken

Shamrock 1/2001

Teksti: Börje Thilman (1934 – 2003)

Toukokuussa 1914 Ison-Britannian alahuone hyväksyi hallituksen home rule –esityksen. Tämä olisi antanut Irlannille itsehallinnon. Irlanti olisi saanut oman parlamentin. Vain sotilasasiat ja ulkoasiain hoito jäisivät Britannialle, jonka monarkki olisi myös Irlannin hallitsija. Home rulea koskevat esitykset olivat olleet Lontoossa käsittelyssä vuodesta 1886 lähtien. Nyt näytti siis siltä, että John Redmondin ja muiden maltillisten irlantilaisten toivomukset vihdoin täyttyisivät. Irlannin itsehallinnolle oli kuitenkin tullut uusi este: maailmansota! Vaikka home rule –laki sai kuninkaallisen vahvistuksen 18.9.1914, hallitus päätti, että laki astuisi voimaan vasta sodan päätyttyä.

Asiat olivat kuitenkin kehittyneet myös Irlannin maaperällä. Ulsterin eli pohjoisen brittiläismieliset olivat perustaneet The Ulster Volunteers –nimisen suojeluskunnan, jonka johtaja sir Edward Carson raivokkaasti vastusti home rulea. Mutta samanaikaisesti myös katolisen väestön piirissä syntyi uusia taistelu- ja suojelujärjestöjä. Vuosien 1798, 1848 ja 1867 epäonnistuneet kapinat olivat vielä muistissa.The Irish republican Brotherhood (IRB) oli salajärjestö, jolla oli pieni mutta merkittävä jäsenkunta. Kaikki Irlannin piakkoin laadittavan itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajat olivat IRB:n jäseniä. Myös Sinn Féin –järjestö syntyi Arthur Griffithin johdolla. Nimen merkitys on yksinkertaisesti “me itse”.

Ulsterin vapaaehtoisten” lukumäärän kasvaessa – sen sanottiin olevan jopa 80 000 – myös etelässä luotiin sotilasjärjestö, The Irish Volunteers. Se vastusti irlantilaisten osallistumista tykinruokana maailmansotaan. “We serve neither King nor Kaiser but Ireland” oli sen iskulause. Itse asiassa irlantilaisten järjestöt jo puuhailivat aseiden hankkimista Saksasta. Vaikka tässä tapahtui pahoja virhelaskelmia, ja vaikka järjestöissä oli eripuraisuutta, päätettiin kapina englantilaisia vastaan aloittaa pääsiäisviikolla, maanantaina 24. huhtikuuta 1916. itsenäisyysjulistuksen oli laatinut juristi ja runoilija Patrick Henry Pearse. Hänet oli valittu Irlannin väliaikaisen hallituksen presidentiksi. Hän luki nyt julistuksen ääneen Dublinin Sackville Streetin (nyk. O’Connell Streetin) pääpostikonttorin portailla seisten. Talon lipputankoon vedettiin Irlannin trikoloori. Väliaikaisen hallituksen jäsenistä viisi oli postikonttorissa, josta tulikin kapinan päämaja.

Suuri osa Dublinin englantilaisesta varuskunnasta oli pääsiäislomalla, ja kapinalliset marssivat asemiin eri puolilla kaupunkia. Heidän lukumääränsä oli kuitenkin pieni, hieman toista tuhatta, ja lähipäivinä englantilaiset saivat suuria vahvistuksia. Tykistö moukaroi kaupunkia. Viikossa kapina oli kukistettu, ja osittain raunioitunut Dublin oli jälleen englantilaisten hallussa.

Kapinan jälkiselvittely sai väestössä aikaan merkittäviä asennemuutoksia. Kun 16 kapinan johtajaa, joukossa Pearse, teloitettiin kenttäoikeuden pikakäsittelyn jälkeen, monen välinpitämättömyys muuttui englantilaisia kohtaan tunnetuksi vihaksi. Kun työväenjohtaja James Connolly, joka oli pahasti haavoittunut, jouduttiin teloittamaan tuoliin sidottuna, inho yltyi. Koko kansa, lukuunottamatta pohjoisen protestanttisia unionisteja, asettui henkisesti riippumattomuuden, itsenäisyyden puolelle. Tie siihen oli kuitenkin vielä pitkä ja kivinen.

Itsenäisyys saavutettiin brittejä vastaan käydyn sodan jälkeen. 6.12. 1921 allekirjoitettiin sopimus, jolla luotiin Irlannin vapaavaltio (the Irish Free State). Nyt oli vielä edessä sisällissota 1922 – 19923 sopimuksen hyväksyneiden ja sitä vastustavien välillä. Veljessota vaati enemmän kuolonuhreja kuin sota brittejä vastaan. 10.9. 1923 Irlannin vapaavaltio valittiin YK:n edeltäjän Kansainliiton jäseneksi. Maa oli vihdoin saanut sijansa itsenäisten kansakuntien joukossa.

In this article, Börje Thilman briefly sketches Ireland’s history from the Declaration of Independence (Easter 1916) 85 years ago, to the admission of the Irish Free State to the League of Nations in 1923.